Olen Hannu Tapio Heikkinen. Koulutukseltani olen sähkövoimatekniikan insinööri. Insinöörikoulutuksen lisäksi olen suorittanut useita johtamiseen, projektinhallintaan ja turvallisuuteen sekä laadun merkitykseen liittyvä koulutuksia/kursseja.
Aikaisemmissa organisaatioissa olen toiminut johto- ja esihenkilötehtävien lisäksi projektinhallinta- ja esihenkilökoulutusten kouluttajana. Minulla on myös vahva n.15 vuoden kokemus tietoliikenne-/ja sähköverkkojen käytännön kenttätöistä.
Koulutusten lisäksi olen johtanut eri puolella Suomea useille asiakkaille lukuisia yksittäisiä projekteja ja vastannut asiakaskohtaisista projektisalkuista.
Osaamista ja kokemusta on myös kertynyt työuran aikana alihankintana ostettujen palveluiden kilpailuttamisprosesseista. Erityisesti alihankintasopimukset tarjouspyynnöistä ja urakkaneuvotteluvaiheista aina sopimuksien allekirjoitukseen ovat hyvin hallinnassa.
Tarjoan projektinhallintaan liittyviä koulutus- ja luentopalveluita, kehityshankkeiden johtamista sekä palveluiden kilpailutusta koko Suomen alueella. Lisäksi tarjoan eri asiakokonaisuuksiin liittyviä yksittäisiä koulutuspaketteja helpottamaan käytännön tekemistä.
Palveluissani korostuvat kokemus, käytännönläheisyys, selkeä toimintatapa, tavoitteellisuus, luotettavuus ja hyvä yhteistyö kaikkien tahojen kanssa.





